Pakolaisvakoilu - SecMeter

Go to content

Pakolaisvakoilu

Tietopalvelu > Vakoilu
Pakolaisvakoilua harjoittavat yleensä totalitääriset valtiot ulkomailla asuvien pakolaisten keskuudessa. Nämä valtiot käyttävät pakolaisvakoiluun huomattavia resursseja.

Vakoilu kohdistuu pakolaisena vieraassa maassa asuvien henkilöiden elinolosuhteiden, poliittisten mielipiteiden (esim. toisinajattelijat) ja aktiviteettien sekä muiden vastaavien tietojen hankintaan.

Tavoitteena on selvittää mm. harjoittavatko tietyt henkilöt maanpetturuudeksi katsottavaa toimintaa entistä kotimaataan kohtaan sekä luoda vakoilutoimintaa tukevia peiteorganisaatioita.

Vuonna 2013 supo joutui puuttumaan pakolaisvakoiluun, vaikka pakolaisvakoilua ei ole Suomessa kriminalisoitu. Eräiden valtioiden viranomaiset pyrkivät tunnistamaan Suomessa pysyvästi asuvia tai tilapäisesti oleskelevia kotimaastaan muuttaneita pakolaisia ja vaikuttamaan heidän toimintaansa. Vakoilun kohteina ovat olleet erityisesti kotimaassaan poliittiseen oppositioon kuuluvat tai hallitustaan arvosteleviin ryhmiin kuuluvat henkilöt. Lähde: (supo vuosikertomus 2013)

Tiedonhankinta tapahtuu salaisesti, soluttautumalla petollisin tai laittomin menetelmin ulkomailla toimiviin pakolaisyhteisöihin. Vakoilupaikkoina toimivat mm. pakolaiskeskukset ja pakolaisten kulttuuriin liittyvät yhteiset kokoontumispaikat esimerkiksi moskeijat.

Pakolaisvakoilun avulla kerättyjen tietojen perusteella kohdehenkilö voi joutua suoranaiseen hengenvaaraan tai hänen entisessä kotimaassaan asuvat perheenjäsenet ja sukulaiset voivat joutua syrjinnän, vainon tai painostuksen kohteeksi.

Case ”Turkki keräsi tietoja ulkomailla asuvista pakolaisista”
Hurriyet Daily Newsin artikkelin mukaan Turkin uskonnollisten asioiden virasto Diyanet keräsi 38 maasta tietoja imaamien avulla gülenisteistä, joiden se epäili olleen 15.6.2016 käynnistyneen vallankaappausyrityksen takana. Turkki epäili vallankaappausyrityksen johtohahmoksi ja taustavaikuttajaksi Yhdysvalloissa asunutta uskonnollista johtajaa Fethullah Güleniä.

Turkin uskonnollisten asioiden virasto raportoi eri maista kootut tiedot edelleen parlamentaariselle komitealle, joka tutki vallankaappausyritystä. Maiden joukossa oli myös Suomi. Raportteihin oli koottu tietoja mm. ihmisistä, yhdistyksistä, kouluista, yrityksistä, säätiöistä ja tiedotusvälineistä. Lähteet: (hurriyetdailynews.com 7.12.2016, ts.fi 7.12.2016)

Case ”Syyrialainen mies tuomittiin vakoilusta Berliinissä”
Berliiniläinen tuomioistuin tuomitsi 35-vuotiaan syyrialaisen miehen Syyriasta karkotettujen toisinajattelijoiden vakoilusta kolmeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Tuomittu mies työskenteli Syyrian Berliinin-lähetystössä.

Syytteen mukaan mies oli välittänyt säännöllisesti Syyriaan tietoja Saksassa asuneista, presidentti Bashar al-Assadin hallintoa vastustaneista syyrialaisista. Vakoilu oli tapahtunut vuosina 2009 - 2012. Mies sai tuomion myös väärien tietojen antamisesta. Syytetty oli antanut niitä saadakseen Saksan kansalaisuuden, jonka avulla hän yritti soluttautua maan tiedustelupalveluun. Lähde: (hs.fi 20.12.2012)

Case "Ruotsi karkotti vieraan vallan tiedustelu-upseerin epäiltynä pakolaisvakoilusta"
Vuonna 2008 Ruotsi julisti Kiinan suurlähetystössä työskennelleen tiedustelu-upseerin "ei toivotuksi henkilöksi" ja karkotti hänet Ruotsista. Tiedustelu-upseeri oli uhannut pakolaisia kidutuksella ja vankeudella, elleivät he avustaisi vakoiluun liittyvissä peitetoimissa. Vastatoimenpiteenä Kiina karkotti Ruotsalaisen diplomaatin Pekingistä. Lähteet: (thelocal.se 4.6.2009, aftonbladet.se 22.6.2009)

Edellä mainitut karkotukset liittyivät pakolaisvakoiluun, jossa poliittisena pakolaisena Ruotsiin 1990-luvulla tullut ja Ruotsin kansalaisuuden saanut mies pidätettiin Tukholmassa 5.6.2009 epäiltynä Kiinan pakolaisten vakoilusta. Tukholman käräjäoikeus tuomitsi miehen 5.7.2010 vakoilusta vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi vankilaan. Erityisen raskauttavana asiana käräjäoikeus piti palveluksia valtiolle, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia.

Käräjäoikeuden mukaan mies oli kerännyt tietoja tammikuusta 2008 kesäkuuhun 2009 maanpaossa elävien uiguurien oloista Ruotsissa, Norjassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Tietoja oli kerätty uiguurien matkoista, terveydentilasta ja poliittisesta toiminnasta. Mies oli välittänyt tiedot edelleen Kiinan tiedustelupalvelun tiedustelu-upseerille suurlähetystöön ja kiinalaiselle toimittajalle. Lähde: (hs.fi 8.3.2010)

Case "Kiina pitää silmällä uiguureja"
Kiina katsoo, että maanpaossa elävät uiguurit ovat uhka kansakunnalle. Kiina pitää silmällä uiguuriryhmiä kaikkialla maailmassa missä he elävät pakolaisina. Lähde: (thaindian.com 15.7.2009)

Sääntö nro 3
Asiakkaiden luottamus on voitettava joka päivä uudelleen.
Sääntö nro 2
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.
Sääntö nro 1
Valvontaa ei voi korvata luottamuksella.
Sääntö nro 3
Asiakkaiden luottamus on voitettava joka päivä uudelleen.
Sääntö nro 2
Riittävän isolla vasaralla voi rikkoa mitä tahansa.
Back to content