Huoltovarmuus

Kansallisen huoltovarmuuden strateginen tavoite on turvata kriittisen infrastruktuurin, tuotannon ja palveluiden toimivuus siten, että ne kykenevät täyttämään väestön, talouselämän ja maanpuolustuksen välttämättömimmät perustarpeet kaikissa olosuhteissa. Materiaalisen varautumisen lisäksi huoltovarmuustoiminnan painopiste on kriittisen infrastruktuurin toimintakyvyn varmistamisessa.

Riittävän isolla vasaralla voi tuhota mitä tahansa. Suomella ei ole kyvykkyyttä torjua tavanomaisia ohjusiskuja puhumattakaan yli viisinkertaisella äänennopeudella kohteen saavuttavia hypersoonisia Tsirkon-risteilyohjuksia. Suomen alueella sähkönjakeluverkon ja tietoliikenneyhteyksien solmupisteiden tuhoamiseen riittää vain muutama kohdistettu isku. Kaikki tapahtuu hetkessä ja Suomi on polvillaan.

Miten tilanteesta päästään eteenpäin, on kysymys, johon ei ole valmista vastausta olemassa. Tässä tilanteessa ei auta, että viljaa ja öljyä on varastoissa. Mitään tavaraa ei liiku varastoista kauppoihin ja edelleen asiakkaille, jos tilauksia ei pystytä käsittelemään ja toimittamaan, koska tilaus- ja varastokirjanpitojärjestelmät eivät toimi ja kauppojen kassajärjestelmät ovat pois käytöstä.

Kuolemanpelko aiheuttaa kansalaisissa ylimääräistä stressiä. Kansalaisia askarruttavat monet kysymykset. Elänkö minä ja läheiseni vielä huomenna? Miten käy opiskeluni tai työpaikkani? Miten suoriudun pankkilainasta ja vuokranmaksusta? Uskallanko jättää lapseni kouluun tai päivähoitoon? Joudummeko siirtymään toiselle paikkakunnalle?

Tehtävälista

Riskien kartoitus ja arviointi

Tee riskianalyysi liiketoiminnan keskeytyksistä (esim. sähköt, logistiikka, toimitusketju).
Tunnista kriittiset toiminnot ja resurssit.
Arvioi riippuvuudet ulkoisista toimijoista ja palveluista.

Toimitusketjun turvaaminen

Laadi varasuunnitelma kriittisten materiaalien ja tuotteiden saannille.
Tunnista vaihtoehtoiset toimittajat.
Tee sopimuksiin huoltovarmuutta tukevia ehtoja (esim. varastointi, toimitusvarmuus).

Varastointi ja resurssit

Arvioi ja mitoita varastot kriittisille tuotteille, varaosille ja tarvikkeille.
Varmista polttoaineen, veden ja energian riittävyys.
Hanki tarvittavat varavoimalähteet ja testaa niiden toimivuus.

Tietoturva ja viestintä

Varmista tietojärjestelmien toiminta kriisitilanteessa (varmuuskopiot, palvelinten redundanssi).
Määrittele sisäisen ja ulkoisen viestinnän toimintamalli häiriötilanteisiin.
Harjoittele kyberhäiriöihin reagoimista.

Henkilöstön varautuminen

Tee selkeät ohjeistukset poikkeustilanteita varten.
Kouluta henkilökunta kriisitilanteiden toimintamalleihin.
Laadi vuorolistoja, etätyövalmiuksia ja sijaisjärjestelyjä varten.

Yhteistyö ja viranomaisyhteydet

Ota yhteyttä Huoltovarmuuskeskukseen ja alan pooliorganisaatioihin.
Pyri osallistumaan toimialasi varautumisharjoituksiin.
Tee yhteistyötä paikallisten viranomaisten ja muiden yritysten kanssa.

Toimintasuunnitelma ja dokumentointi

Laadi ja ylläpidä jatkuvuus- ja valmiussuunnitelma.
Dokumentoi vastuuhenkilöt, varautumistoimenpiteet ja toimintaketjut.
Tarkista ja päivitä suunnitelma säännöllisesti (esim. 1–2 kertaa vuodessa).

Asia Turvallisuusmalli Tappokytkin

Suomen huoltovarmuus kriisin kynnyksellä
Suomen huoltovarmuus on samaan aikaa juhlapuheiden aihe ja vaiettu heikkous. Suomen yhteiskunta elää näennäisen turvallisuuden illuusiossa, jossa huoltovarmuus ja kriisivalmius nähdään useammin kahvipöytäkeskustelujen kuin konkreettisten toimenpiteiden tasolla.

Kymmenien vuosien ajan jatkuneet "voisilmäpullakokoukset" ovat symboloineet tilannetta, jossa varautuminen vakaviin kriiseihin on jäänyt toissijaiseksi poliittisten ja taloudellisten realiteettien varjossa.

Väite siitä, että Suomi on hyvin varautunut erilaisiin kriiseihin ja poikkeustilanteisiin perustuu tietoisesti luotuihin mielikuviin. Yksiselitteistä mittaria tai pistelukua varautumisen tasosta ei ole olemassa. Väite nojaa lähinnä kansalliseen kokonaisturvallisuuden malliin, jossa viranomaiset, elinkeinoelämä ja kansalaisyhteiskunta varautuvat yhdessä uhkiin. Todellisuudessa varautuminen on kuitenkin monilla aloilla ylimääräistä tekemistä, joka unohdetaan helposti muun kiireen alle.

Yhteiskunnan ja yritysten vähenevät normaaliajan resurssit heikentävät merkittävästi varautumisen tasoa, vaikka muodollisesti varautumisjärjestelmä on olemassa. Tämä riski on aliarvioitu ja se on kokonaisturvallisuusmallin heikkous. Järjestelmät voivat näyttää toimivilta paperilla, mutta niiden kyky toimia käytännössä on heikko, jos taustalla ei ole riittäviä konkreettisia resursseja.

Vähenevät resurssit vaikuttavat varautumiseen
Kuntien ja viranomaisten kyky ylläpitää valmiuksia heikkenee vuodesta toiseen. Leikkauspaineet kunnissa, pelastustoimessa, poliisissa ja sosiaali- ja terveydenhuollossa heikentävät:

Henkilöstön määrää ja koulutusta
Kaluston ja infrastruktuurin kuntoa
Harjoitustoimintaa ja valmiussuunnittelua

Huoltovarmuus riippuu markkinatoimijoista
Normaaliajan logistiikkaketjut, energiainvestoinnit, elintarviketuotanto ja lääketoimitukset perustuvat pitkälti yksityisiin yrityksiin, joiden kannattavuus heikkenee resurssipaineissa. Jos yrityksiä katoaa, siirtyy ulkomaille tai toimiala keskittyy liikaa, huoltovarmuus haavoittuu. Digitalisaation ja ulkoistamisen myötä julkisella sektorilla on usein vähemmän suoraa kontrollia kriittisiin toimintoihin.

Inhimillinen kapasiteetti ja osaaminen rapautuvat
Kun resurssit vähenevät, syntyy hiljaista osaamiskatoa ja jopa normaaliajan toimintavarmuus heikkenee:

Kokeneita asiantuntijoita ei korvata
Harjoituksia ja koulutuksia lykätään
Tiedonhallinta ja toimintamallit vanhentuvat

Infrastruktuuri ja teknologiset investoinnit viivästyvät

Tietoverkkojen, sairaaloiden, sähköverkkojen ja liikennejärjestelmien kunnossapito kärsii.
Pienet viat kumuloituvat kriisitilanteessa.
Varautumista edellyttävät investoinnit (esim. digivarmuus, fyysiset suojat) jäävät tekemättä.

Konkreettinen esimerkki
Pelastustoimi Suomessa on raportoinut, että:

Henkilöstöresurssit ovat alle lakisääteisen mitoituksen monilla alueilla.
Harjoitustoiminta on vähentynyt 2010-luvun jälkeen.
Kaluston uusiminen on myöhässä useissa kunnissa.

Tästä seuraa, että vaikka pelastuslaitoksella olisi muodollisesti valmiussuunnitelmat kunnossa, kyky reagoida laajaan kriisiin on heikompi kuin suunnitelmat olettavat.

Puolustusvoimien roolin väärinkäsitys
Yksi keskeisistä väärinkäsityksistä liittyy kansalaisten uskomukseen, että Puolustusvoimat turvaisi yhteiskunnan infrastruktuurin kriisitilanteessa. Todellisuudessa Puolustusvoimat on taisteluorganisaatio, jonka tehtävänä on puolustaa valtiota sotilaallisesti, ei ylläpidä siviiliyhteiskunnan palveluita.

Sodassa Puolustusvoimat ei suojele arkea, vaan käyttää siihen kohdistetut resurssit omiin operatiivisiin tarpeisiinsa, ottaen niitä käyttöönsä muilta sektoreilta. On harhakuvaa uskoa, että nykyinen palvelutaso voitaisiin säilyttää poikkeusoloissa. Elintärkeät toiminnot, kuten terveydenhuolto, logistiikka tai viestintä, jäävät ilman suojaa, koska ne eivät kuulu Puolustusvoimien ensisijaisiin tehtäviin.

Digitalisaation paradoksi ja teknologinen haavoittuvuus
Suomen yhteiskunta on digitalisoitunut huimaa vauhtia, ja monet elintärkeät palvelut toimivat täysin digitaalisten alustojen varassa. Paluuta manuaalitoimintoihin ei ole.

Digitalisaatio on kaksiteräinen miekka. Normaalioloissa tehokkuus ja automatisointi tuovat kustannussäästöjä, mutta sodan tai muun kriisin aikana ne muodostavat massiivisen haavoittuvuuden.

Esimerkiksi tietoliikenteen katkos lamauttaa mm. pankkipalvelut, polttoaineen jakelun, terveydenhuollon tiedonsiirron, logistiikan, liikenteenohjauksen ja jopa vedenjakelun. Ilman sähköä ja verkkoa nykyaikainen yhteiskunta on täysin lamaantunut.

Tilanteen vakavuutta lisää se, että kriittisten järjestelmien toiminta on usein sidottu ulkomaalaisiin pilvipalveluihin ja globaaleihin ohjelmistotoimittajiin, jotka voivat itse olla kybervaikuttamisen kohteita tai välineitä.

Kybervaikuttamisen näkymätön uhka
Moderni sodankäynti ei vaadi ohjusiskuja tai maahyökkäystä. Riittää, että vastapuoli saa pääsyn kriittisiin tietojärjestelmiin. Tällainen pääsy voi syntyä jo rauhan aikana, esimerkiksi ohjelmistojen nollapäivähaavoittuvuuksien, huoltoyhteyksien tai sopimusteknisten takaporttien kautta.

Kun hyökkäys alkaa, yhteiskunnan toiminta voidaan lamauttaa yhdellä napinpainalluksella. Suomessa tämä tarkoittaisi esimerkiksi, että eläkejärjestelmä, KELA:n palvelut, terveydenhuollon rekisterit, sähköverkko ja liikenteenohjaus lakkaisivat toimimasta. Kaaos ei syntyisi vähitellen pitkän sodan seurauksena, vaan hetkessä, ilman että ensimmäistäkään laukausta tarvitsee ampua.

Huoltovarmuuden illuusio on sopimuspohjainen varautuminen
Suomen huoltovarmuus nojaa suurelta osin kokonaisturvallisuusmalliin, joka on sopimuspohjainen malli, jossa julkinen sektori siirtää varautumisvastuuta yksityisille palveluntarjoajille. Ongelmana on, että useimmat yritykset eivät ole lakisääteisesti velvoitettuja varautumaan poikkeusoloihin.

Vaikka palvelusopimuksissa on kirjattu velvoitteita kriisitilanteita varten, force majeure -ehdot vapauttavat palveluntarjoajat niistä käytännössä automaattisesti. Näin syntyy tilanne, jossa yhteiskunta maksaa varautumislupauksista, joita ei ole tarkoituskaan lunastaa. Huoltovarmuus muuttuu paperitiikeriksi, jonka turvaavuus perustuu toiveajatteluun eikä todellisiin resursseihin.

Taloudellisuuden ja tehokkuuden ristiriita turvallisuuden kanssa
Yksityinen sektori, joka tuottaa suuren osan kriittisistä palveluista, toimii liiketaloudellisten periaatteiden mukaan. Tämä tarkoittaa, että kaikki ylimääräiset kustannukset, kuten varautuminen epätodennäköisiin kriiseihin nähdään rasitteena, ei investointina.

Kilpailutukset painottavat hintaa, ei resilienssiä. Yrityksillä ei ole insentiiviä rakentaa toimintavarmaa infrastruktuuria, koska seuraavassa kilpailutuksessa ne voivat menettää sopimuksen, ja varautumisinvestoinnit valuvat hukkaan.

Tämä markkinaehtoinen logiikka vaarantaa koko yhteiskunnan turvallisuuden. Vastaava logiikka toimii myös julkisella sektorilla, jossa jatkuva säästöpaine ajaa varautumista taka-alalle.

Lainsäädännön ja viranomaisvastuun puute
Nykyinen lainsäädäntö ei pakota varautumisvelvollisia toimijoita rakentamaan kriisinsietokykyä. Ei ole olemassa sanktioita, jotka estäisivät varautumisen laiminlyönnin. Vastuu jää epäselväksi ja se sopii kaikille osapuolille.

Virkamiehet eivät halua vaarantaa uraansa nostamalla esiin kiusallisia totuuksia. Poliitikot keskittyvät mieluummin retoriikkaan ja julkisuuskuvaan kuin ikäviin investointeihin. Lopputuloksena syntyy vaarallinen status quo, jossa mikään ei muutu, mutta kaikki voi romahtaa hetkessä.

Tie eteenpäin edellyttää yhteiskunnalta todellisia varautumistoimia, ei korulauseita
Suomen huoltovarmuus on kriittisessä tilassa. Se ei kestä vakavaa kriisiä tai sotatilaa ilman merkittäviä uudistuksia. Tarvitaan enemmän konkreettisia tekoja kuin kokouksia, kahvia, voisilmäpullaa ja kaurakeksejä. Tämä tarkoittaa mm. seuraavia toimenpiteitä:

Lakisääteisten varautumisvelvoitteiden laajentamista myös ulkoisiin palveluntarjoajiin.
Investointeja kansalliseen digitaaliseen infrastruktuuriin ja kotimaisiin teknologiaratkaisuihin.
Kansallisten varmuusvarastojen laajentamista.
Julkisen ja yksityisen sektorin välisten varautumiskustannusten oikeudenmukaista jakamista.
Kriittisten alojen osaajareservin luomista ja kouluttamista myös siviiliyhteiskunnan tarpeisiin.

Nykyinen järjestelmä luo turvallisuudentunteen, joka ei perustu tosiasioihin. Puutteellinen varautuminen on kriisi itsessään, ei vain tulevan kriisin osa. Suomen on herättävä tähän todellisuuteen, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kestävä huoltovarmuus ei synny retoriikasta, vaan rohkeasta päätöksenteosta, resurssien kohdentamisesta ja yhteiskunnan rakenteiden uudistamisesta. Turvallisuus ei ole itsestäänselvyys, vaan tulos niistä valinnoista, joita teemme tai jätämme tekemättä tänään.